sunnuntai, 7. joulukuu 2008

7.12.2008

Ihmettelen kovasti, että joulukoristeet ovat saaneet olla paikoillaan näinkin hyvin. Varmasti nyt kun tämän kirjoitin, niin jompikumpi pojista tiputtaa jotain alas tai vastaavaa.

No jokatapauksessa. Koitan saada otettua muutamia kuvia, joista voisin tehdä meili-joulukortin. Harmi vaan, ettei pojat pysy samassa paikassa niin pitkää aikaa että jonkun kivan kuvan saisi. Heti kun kameran saa esille, niin toinen lähtee pois. Hmh. No enköhän jonkun kuvan saa napattua.

Ei mitään ihmeellistä kirjoitettavaa tälläkertaa.

keskiviikko, 3. joulukuu 2008

..

Aloitinpa uuden blogin kissalapsukaisilleni jälleen. Tämä on siis kolmas versio aiemmista blogeistani ja toivonmukaan myös viimeinen.

Sain tänään tilattua Onnille ajan rokotukseen, mennään 12.12 kello 12:30. Ja Oskarin vahvistuskirje voittaja-näyttelyyn saapui kanssa tänään. Oskulla on joku ranskalainen tuomari (en nyt muista nimeä ja laiskana en jaksa käydä tarkistamassa sitä lapustakaan), Suville kun soitin niin sanoi että ihan mielenkiintoista. Harmi vain että en itse pääse mukaan näyttelyyn, kun tuli laivamatka varattua samalle viikonlopulle. No näitä sattuu.
Armas ja Onni istui tänään taas parvekkeella jonkun aikaa. Vaikka Armas tahtoikin välillä sisälle, kun vessahätä yllätti, mutta sen jälkeen kelpasi kyllä taas mennä takaisin. Mitään hulvatonta ei tässä ole nyt sattunut, käväistiin viikonloppuna Pöytyällä. Aijoo, kävin siinä samalla kattomassa Oskaria. On se vaan niin luttana. Pikkanen painoi jo yli kaks kiloa! Kuvia en nyt tolta reissulta saanut otettua. Tässä pitäisi nyt sitten jaksaa odotella vielä 16 päivää, että pikkumies muuttaa tänne kotio mein kanssa. Onneksi itellä on niin paljon kaikkea puuhaa, että menee varmaan aika nopsaan.